Vaatteiden valinta, kun on uhmaikä ja pukeutuminen; saako ajatuskin jo hikipisarat otsalle ja verenpaineen kohoamaan vai saatko kenties sinä tästä täyden vastuun ja lapsesi hyväksyy muitta mutkitta valitsemasi vaatteet?
Uhmaikäisen kanssa monesti joudutaan veivaamaan vaatteista sekä niiden pukemisesta ja riisumisesta. Yleensä uhmaikäinen heittäytyy näissä asioissa hankalaksi juuri silloin, kun siihen ei olisi millään aikaa. Riisuminen ja pukeminen ovat kiva leikki kotona päiväkodin jälkeen, mutta aamulla taito on mystisesti vain hävinnyt.
Tässä muutama tyypillinen vaatetilanne ja vinkit niistä suoriutumiseen:
Vaatteiden valinta
Noin 3-vuoden tietämillä, kun uhmaikä nostaa päätään, lasta alkaa myös kiinnostamaan mitä hänellä on päällään ja ilmaisee mielipiteensä vaatteisiin liittyen. Hänelle alkaa muotoutumaan oma maku, mikä toki muuttuu vielä monet kerrat.
Eräänä aamuna vanhempaa saattaa yllättää tilanne, kun lapsi ei haluakaan pukea juuri niitä vaatteita, jotka vanhempi on hänelle valinnut. Tästä saattaa syntyä jopa kiukku eikä lapsi välttämättä osaa suutuksissaan ilmaista, mitkä vaatteet hän sitten haluaisi. Tai käy ilmi, että juuri ne vaatteet, jotka lapsi haluaisi, ovatkin pesussa. Syntyy tilanne, jota vanhemman voi olla vaikeaa lähteä ratkaisemaan ja töihin pitäisi kohta lähteä.

Helppo ratkaisu on katsoa lapsen kanssa vaatteet yhdessä valmiiksi jo edeltävänä iltana. Illalla neuvotteluihinkin on enemmän aikaa ja lapsen kanssa pystyy todennäköisemmin järkeilemään vaatevalintoja.
Valintojen paljous saattaa silti hätkähdyttää lasta ja mieli voi muuttua kyllästymiseen asti. Kaikille erinomaisena suosituksena on antaa lapselle vaihtoehdot. Vanhempi päättää millaisia vaatteita ruvetaan katsomaan ja antaa esimerkiksi muutamat paidat/housut vaihtoehdoiksi.
Tai jos tarkoituksena on saada aikaan juhla-asu, vanhempi rajaa muutamaan asukokonaisuuteen mistä lapsi saa valita. Jotta myös vaatteiden valinnassa saadaan lapsi huomioitua ja hän saa olla osallisena omaan pukeutumiseen, kannattaa sitä harjoitella ja antaa aikaa. Joillakin se on mutkatonta ja onnistuu vaikka kiireisenä arkiaamuna sulassa sovussa, mutta jos tuntuu, että valinnan vaikeudet tai haahuilut saavat aamuisin riittää, voi vaatteet katsoa yhdessä jo illalla valmiiksi.
Pukeminen
Varsinkin aamuisin väsymys painaa eikä lapsi välttämättä halua pelata samalla puolella vanhempien kanssa. Hänelle on helpompaa vaatia vanhempien apua ja jos on oikein kiire, sen hän myös todennäköisemmin saa. Sitten hetkinä, kun apua ei ole juuri sillä hetkellä saatavilla, lapsi vetoaa, ettei osaa pukea ilman sitä.
“Luonnollisesti vanhempaa ärsyttää, ettei lapsi edes yritä pukea itse
ja lasta ärsyttää, jos vanhempi ei auta ollenkaan.”
Molemmille osapuolille hyvä ratkaisu on tehdä kompromissi. Aikuinen voi kertoa lapselle, että jos lapsi pukee ensin tuon ja tuon, vanhempi auttaa sitten pukemaan nuo ja nuo. Tai toisinpäin, ensin vanhempi auttaa ja sitten lapsi pukee loppuun. Tällöin lapsi kokee saavansa tarvitsemaansa apua ja vanhempi saa hieman puskettua lasta kohti itsenäistä pukemista. Pikkuhiljaa lapsi saattaa pukea enemmän ja enemmän itse, ja joku päivä kieltäytyy avusta. Silti saattaa välillä tulla päiviä, että vanhemman apu taas kelpaa, vaikka osaisi kyllä pukea itsekin. Varsinkin jos taloudessa on nuorempi sisarus, jota tarvitsee vielä pukea, vanhempi lapsi luonnollisesti haluaa myös vanhemman huomiota ja apua pukemiseen.
Joskus lapsi saattaa kieltäytyä pukemasta ulkovaatteita, koska hän haluaa lähteä ulos ilman niitä. Se miten pukeudutaan ulos, on säästä kiinni ja lapsi ei välttämättä ottaa sitä huomioon vaan se on aikuisen tehtävä. Lapselle voi vaikka näyttää miksi tietyt ulkovaatteet tulee pukea. Usein kurkistaminen ulos ovesta -10 asteen pakkasessa saa lapsen ymmärtämään, että ulkona on oikeasti kylmä. Tai että ulkona sataa ja jos ei pue kumisaappaita, kastuu jalat.
Vaatteiden riisuminen
Vaatteiden riisuminen saattaa olla samanlainen show kuin pukeminenkin, kun on uhmaikä. Riisumista voi helpottaa sama kikka kuin pukemisessakin, eli lapsi tekee osan työstä ja aikuinen auttaa loput. Joskus riisumisesta kuin myös pukemisestakin voi tehdä leikin, vaikka kuka on ensin pesemässä kädet. Väsynyt ja nälkäinen lapsi ei välttämättä joka kerta leikkiin tartu, mutta aina voi kokeilla.
Lasten oma ulkovaatenaulakko eteiseen voi olla isokin vetonaula, sillä tällöin lapsi pääsee leikkimään aikuista ja tekemään niin kuin aikuiset tekevät. Jos lasten oman ulkovaatenaulakon sijoittaa vielä lapsen tasolle, lapsen on helpompi päästä omiin ulkovaatteisiin käsiksi ja todennäköisemmin vie ja hakee vaatteensa naulakosta ihan itse.
Aikaa ja armollisuutta
Pukeminen siinä hetkessä, mutta myös lapsen kokonaisessa kehityksessä on aikaa vievää. Kannattaa siis varata aikaa päivästä, mutta myös hyväksyä, että pukemisen opettelu on pitkä prosessi ja välillä tulee takapakkia. Uhmaikä muutenkin jo itsessään vaatii vanhemmilta paljon voimavaroja, joten muista olla myös armollinen itsellesi.