Onko teilläkin edessä uusi suuri seikkailu, nimittäin päivähoidon aloitus? Perhettä jännittää ja ymmärrettävästi, onhan edessä suuri muutos ja arkeen aukeaa taas uudet ovet, kirjaimellisesti. Päivähoidon aloitukseen liittyy paljon ajatuksia ja kysymyksiä erityisesti liittyen vaatteisiin. Mitä vaatteita päiväkotiin, kuinka paljon, milloin ja mistä? Ei hätää, tähän me haluamme yrittää olla apuna, jotta aloitus olisi ainakin vaatteiden osalta mahdollisimman mutkatonta.
Päiväkodin vaatetuksen perusperiaatteita on, että lapsella on säänmukaiset vaatteet, tarpeeksi vaihtovaatetta, vaatteet on nimikoitu ja ne sopivat päiväkotiin. Vuodenaikojen mukaista pukeutumista voit käydä kurkkaamassa aikaisemmasta artikkelista “Mitä ulkovaatteita pukea vauvalle eri vuodenaikoina?”.
Normaalisti kun lapsen kanssa lähdetään ulos, tarkistetaan sää ja puetaan sen mukaan. Monissa päiväkodeissa ulkoillaan ensin aamulla ja sitten iltapäivällä ja siihen mennessä sää saattaa muuttua, jolloin myös pukeutumista saatetaan muuttaa. Välikausina eli syksyllä ja keväällä on ihan tyypillistä, että lapsen ulkovaate yhdistelmä ei ole sama kuin aamulla ja tällöin ne aamulla puetut vaatteet saattavat olla lapsen lokerossa päiväkodin sisätiloissa. Joissain päiväkodeissa vanhemmat voivat käydä noudon yhteydessä sisältä hakemassa mitä tarvitsevat, mutta monesti iltapäivän noutohetkellä sisätilat on jo lukittu.
Halutessaan vanhemmat voivat pyytää, että toiset ulkovaatteet pakataan päivän päätteeksi mukaan lapsen reppuun, mutta sitten pitää muistaa tuoda ne myös aamulla takaisin. Helpointa on asennoitua siihen, että päiväkotiin jää jotkut ulkovaatteet ja aamulla puetaan ne vaatteet, jotka lapsella on ollut noutohetkellä päällään. Jos sään takia aamulla tarvitseekin niitä vaatteita, jotka ovat jääneet päiväkotiin, ne voi aamulla käydä nopeasti pukemassa ennen kun lapsen tuo pihalle.
Sään mukaiset vaatteet
Mitä vaatteita päiväkotiin kun otetaan huomioon sää? Jotta voidaan huomioida sään vaihtelut, päiväkodin ulkovaatteisiin lukeutuu aina sadevaatteet ja sen lisäksi vuodenajan mukaiset ulkovaatteet. Sadevaatteita voi olla sadetakki ja -housut tai -haalari. Takki ja housut ovat useimmiten vuorettomat eivätkä varsinaisesti lämmitä, joten niiden kannattaa olla hieman isommat, jotta ne mahtuvat ulkovaatteiden päälle. Kurahaalarissa kannattaa huomioida onko se vuorellinen ja mitä laittaa alle. Vuorellinen kurahaalari lämmittää paljonkin ja tietyillä keleillä välikerrokset voi jättää pois tämän takia. Myös kurahanskat ja kumisaappaat kuuluvat vakiovarustukseen. Vuorelliset kurahanskat ovat kätevät, sillä silloin harvemmin hanskojen alle tarvitsee laittaa lisälämmikettä.
Talvella käytetään toppavaatteita, keväällä ja syksyllä taas välikausivaatteita. Kesälläkin monesti ulkona on käytössä huppari tai vastaava.
Asusteina käytetään vuodenaikaan sopivia päähineitä ja hanskoja eli talvisin paksuimpia ja välikausina vähän ohuempia. Leudoillakin keleillä kaulaa on myös hyvä suojata kypärämyssyllä tai kaulurilla. Kesällä lippalakki tai hellehattu ovat tärkeitä suojaamaan päätä auringolta.
Sitten kengät. Talveksi on olemassa vuorellisia talvikenkiä ja -saappaita, mutta vuoresta huolimatta monesti kenkiin tarvitsee lisätä kovimmilla pakkasilla myös villasukat. Välikausina on usein märkää ja kylmää ja tähän tarkoitukseen on olemassa vettä hylkivillä pinnoitteilla käsiteltyjä välikausikenkiä. Kesällä päiväkodissa suositaan tennareita sekä lenkkareita ja erityisesti tarrakiinnitteisiä sellaisia, sillä myös lapsille ne ovat helppo pukea.
Välikerrosvaatteet eli fleece-, villa- ja collegehaalarit ovat vaihtelevasti käytössä lähes vuoden ympäri. Ainoastaan kesällä kerroksista luovutaan, mutta talvella välikerrokset ovat melkein koko ajan käytössä ja välikausina vähän sään mukaan. Välihaalari kannattaa ehdottomasti pitää jatkuvasti saatavilla myös päiväkodissa kuin myös kotona, sillä monesti nimenomaan välikausina välihaalari on se, joka jätetään pois jos sää muuttuu. Aamulla sitä taas saattaa tarvita, joten kätevä vaihtoehto on omistaa kaksi välihaalaria.
Vaihtovaatteet
Saatavilla kannattaa aina olla pari paitaa ja parit housut. Vuoden ajasta riippuen hihat voivat olla lyhyet tai pitkät ja sama pätee housuihin. Jokin huppari tai neule kannattaa olla tarjolla. Myös sukkia ja alushousuja kannattaa olla parit varalla. Jos lapsi opettelee kuivaksi, kannattaa vaihtovaatteita viedä vieläkin enemmän, sillä monesti opetteluvaiheessa tapahtuu vahinkoja.
Sukkien toivotaan olevan jarrusukkia, jollei erikseen käytetä sisätossuja. Käytännöt vaihtelevat päiväkodeittain.
Päiväkotia varten on hyvä olla käytössä reppu tai muu vastaava, niin henkilökunta voi esimerkiksi pakata pesuun tulevia vaihtovaatteita. Repussa on myös vanhempien kätevä kantaa seuraavana päivänä lisää vaihtovaatteita tai ulkovaatteita päiväkotiin. Joissain päiväkodeissa viikonloppua vasten pakataan enempi lapselle vaatteita kotiin vietäväksi, niin niitä voi käyttää viikonlopun aikana myös kotona.
Nimikointi
Kaikkien vaatteiden nimikointi on tärkeää riippumatta päivähoidon muodosta ja paikasta. Myös sukat on hyvä nimikoida sekä reppu, vesipullo ja aurinkorasva, jotka viedään päiväkotiin kesäisin. Nimikointi vaihtoehtoja on lukuisia. Nimen voi kirjoittaa tussilla esimerkiksi pesulappuun, mutta nimitarrojen käyttö on myös oiva vaihtoehto etenkin jos vaatteet suunnittelee myydä joskus eteenpäin. Nimitarroihin voi sisällyttää myös lapselle tutun hahmon, jolloin lapsi tunnistaa omat vaatteensa hahmon perusteella. Myös nimileimasimia ja silitettäviä nimitarroja on olemassa.
Nimikointia pitää vähän myös ylläpitää sillä jokaisella tavalla on huonotkin puolensa. Tussilla tehty nimikointi saattaa suttaantua epäselväksi pesujen myötä. Nimitarroja taas irtoilee pesun aikana ja tietyin väliajoin niitä tarvitsee liimailla uudestaan. Leimasimien muste myös kuluu aikanaan pesussa.

Päiväkotiin sopivat vaatteet
Päiväkodissa vaatteiden kuluminen, rikkoutuminen, likaantuminen ja jopa hukkuminen ovat väistämättömiä harmeja, joten ei kannata pistää ykkösvaatteita, kun miettii mitä vaatteita päiväkotiin laitetaan päälle. Nimenomaan ne vaatteet, joissa on jo jotain pientä vikaa, sopivat hyvin päiväkotikäyttöön. On myös tärkeää, että vaatteet ovat mukavat lapsen yllä ja taipuvat leikkeihin.